tiistai 19. helmikuuta 2013

LUMI KAKKOSIIN!

Lumin seisomakuva pitkästä aikaa:)

Jyväskylään lähdettiin siis lauantaina kisailemaan Lumin kanssa. Matkaseuraksi saatiin Hupulta meidän koulutusohjaaja Lea ja hänen bretoninsa Sani sekä Nina ja sheltti Hilma. Kaikki kolme kisattiin ykkösissä (mini,medi,maksi) ja kaikki teki huippuja ratoja ja ansaitut nollat ja sijoitukset napsahti! Lumilla oli erityisen hyvä päivä. Tuomarina toimi Anne Viitanen ja radat oli haastavampia kuin aiemmat ykkösten radat. Molemmilla radoilla oli parit kohdat joiden kanssa sai olla tarkkana mutta muuten radat oli mukavaa juoksemista!

TÄSSÄ ENSIMMÄINEN RATA Tulos oli siltä siis 0vp ja sijoitus 1./9 ja LUVA :).
TÄSSÄ TOINEN RATA ja tulos siltä myös 0vp ja sija 1./8 ja SERTI !! Jes:).

Olin tosi tyytyväinen Lumin suorittamiseen! Etenkin toisella radalla kolmannen hypyn jälkeen putkeen vienti ei ollut mikään itsestäänselvyys puomin ollessa suoraan linjalla. Lumi oli kuitenkin hyvin kuulolla ja seurasi mun ohjausta. Etenemät oli myös mukavat vaikkei mun mielestä videolla suoranaisesti mitään kiitämistä ole havaittavissa: Ekalla radalla 4,20m/s ja toisella radalla 4,32m/s. :) Ainoa mikä olisi voinut mennä paremmin oli kontaktit. Ensimmäisen radan A (jonka alastuloa ei videossa nää) sujui täydellisesti mutta koska vapautin kontaktilta HETI niin puomilla ei sitten suorittanutkaan kontaktia niinkun yleensä olen vaatinut, eli ei pysähtynyt täysin ja odottanut lupaa poistua. Ratojen välissä otin lämmittelyssä kontakteja ja palkkasin niistä mutta halusin nopeaa suorittamista ja vapautin aina HETI kun 2-on-2-off oli tehty. Lumi meni joko siitä vähän sekaisin tai sitten empi kontakteja lämmittelyn vanhojen kolisevien kontaktien takia, ja meni niitä huomattavasti normaalia varovaisemmin eikä suorittanut niitä niinkun yleensä aina. Ihan tietoisesti jätin kuitenkin korjaamatta kun huomasin koiran epävarmuuden. Nyt siis treenataan kontaktit kuntoon niin ettei Lumilla ole pientäkään epäilystä mitä siltä halutaan. Ajattelin ottaa sen kanssa etupalkan (kupin jossa nami) käyttöön ja jättää alas -käskyn kokonaan pois ja antaa Lumin pohtia itse oikeaa suorittamista. Naksutinta aion käyttää oikea aikaiseen palkkaamiseen ja oikean suorittamisen vahvistamiseen. Meidän koulutusohjaajat on vähän ollut sitä mieltä, että Lumi näyttäisi paineistuvan aavistuksen mun käskystä ja sen takia hidastelee ja vaaaarovasti hiipii oikeaan kohtaan.
Mutta päivittelenpäs jatkossa sitten treenien edistymistä.:) Parin viikon päästä onkin oman seuran, Hupun, kisat ja Lumi kisaa ensimmäistä kertaa kakkosissa! Jännää.
Leevin treenit on ollut tosi vähällä pientä radan pätkää lukuunottamatta, kun se odottelee Leena Piiralle pääsyä ja toivottavasti terveen papereita. Torstaina 14.3 olisi aika sitten Piiralle ja saadaan varmaan vähän selvyyttä tähän Leevin ongelmaan. Muuten ollaan Leevin kans Lumin treenien yhteydessä lähinnä tokoiltu ja kontakteja treenailtu.

Eipä kai tälläerää sitten enempää päiviteltävää! :)

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Videomateriaalia ja kisaraporttia!

Oon ollut niin ylilaiska päivittelijä taas viimeaikoina, vaikka uutta kuvamateriaaliakin on vaikka kuinka paljon! Koulu on haitannut harrastusta.;) Viime  viikon agi-treenit Lumin kanssa meni aivan älyttömän hyvin! (Yllä video) Ne on vähän niinkun kenraalit ennen kisoja ja otinkin vaan kaks vetoa (jälkimmäisestä video) ja sen jälkeen iso palkkaus ja lopetettiin. Aiheena oli pakkovalssit ja puomi-putki erottelu, joka on Lumille peace of cake ;). Leevin kanssa otin samaa pätkää myös, mutta siitä ei ole videota ja se ei mennyt ihan yhtä hienosti. ;)


 
Edellis viikon treenit meni nekin hyvin ja Leevin pätkästä onkin videota! Alussa en saanut sitä lähtemään muurille, joten palkkasin ja aloitin alusta. Hieno Leevi!! <3
 

Mun facebook kaverit ovatkin jo varmasti lukeneet mun ja Lumin kisoista Lempäälässä sunnuntaina 3.2.2013 Olin mun ystävän luona Nokialla ja sieltä sitten sunnuntai aamuna ajettiin Lempäälään kisaamaan (jäätävässä krapulassa-_-).
Kisapaikka oli mukava, pohja hyvä ja vaikka olo ei ollutkaan parhain niin hyvällä fiiliksellä lähdin rataantutustumiseen. Tuomareita olikin kaksi, sillä kisoissa sattui olemaan tuomarikolleegio ja näin ollen harjoittelija tuomaroimassa ylituomarin valvonnan alla.
Eka rata oli tosi helppo. Ei mitään erityistä ja pelkkää suoraa juoksua. Kolmanneks viimeisen hypyn rima kuitenkin kolahti Lumin takaseen ja tippui harmittavasti; muuten olisi voitto napsahtanut :). Rata oli kuitenkin tosi hyvä ja mitään en olis lähtenyt siinä muuttamaan; tein itse vaan liian tiukan käännöksen johon Lumi reagoi kääntyen tosi jyrkästi ja samalla riman tiputtaen.Viidellä virhepisteellä sija 4./17. Valitettavasti videolle ei rataa saatu. 
Toinen rata oli pikkusen mutkittelevampi, mutta helppo sekin. Rata sujui hyvin, kunnes A:n jälkeen Lumi arvioi hyppypaikan renkaalle vähän väärin ja osui siihen hajoittaen sen. Jatkettiin reippaasti kuitenkin matkaa olettaen meille tulleen siitä vitonen. Huomasin kepeillä, että tuomarit puhuvat keskenään eivätkä enää oikeen keskity. Koiran jäähdyttelyn jälkeen menin kattomaan tuloksia ja hylkyhän siellä komeili! Hetken asiaa tuumailtuani nappasin ohi kävelevää agilitytuomaria hihasta (ei tuomaroinut sunnuntaina) ja kysyin, että mitä seuraa kun koira hyppää normaalisti renkaan ja se hajoaa. Sanoi että 5vp ja että siitä tulisi hylkäys, jos koira olisi hypännyt sivusta. Kerroin meidän tuomiosta ja käski mennä kysymään ylituomarilta asiaa. Luokan loputtua menin asiaa tiedustelemaan siis ylituomarilta ja hän totesin koiran menneen harjoittelijatuomarin mielestä sivusta ja siitä syystä saaneen hylyn, ja koska hän ei itse tilannetta kunnolla nähnyt, niin uskoi mitä tämä sanoi. Tämän jälkeen huikkasi harjoittelija naisen paikalle. Selitin hänelle tilanteen ja hänpä totesi ykskantaa, että Lumi meni renkaan sivusta, turha väittää muuta. Kaivoin puhelimen taskusta ja näytin videon. Videosta ei kuulemma saanut selvää (alla video radasta). Pysäytin videon siihen kohtaan kun Lumi hyppää renkaan ja näytin sitä. Siihen totesi, että agilityssä ei ole käytössä videotuomarointia. Mulla alkoi poskia punottaa kun niin vitutti tämän ylimielinen käytös. Kysyin että tietääkö tuomarit heidän virheensä vieneen meiltä sijoituksen? "Ei voi mitään." Tuli vastaukseksi.
Vitutti todella paljon!! Ei se toisen sijan menetys, vaan se että kun ihminen tajuaa tehneensä virheen (mitä kaikki joskus tekevät!!) niin aikuinen nainen ei siltikään voi sitä myöntää eikä pahoitella asiaa, vaan koppavasti ja ylimielisesti vain toteaa asioita ja sillä selvä?! Samassa luokassa oli muitakin tuomarointiin tyytymättömiä. Jos oikein ymmärsin niin jollekin oli merkitty riman tiputuksia, vaikkei semmoisia videonkaan mukaan ollut tullut..
Noh, se siitä. Lumi teki jokatapauksessa todella hienon radan ja Jyväskylään ollaan saman tuomarin radalle ilmeisesti parin viikon päästä kuitenkin menossa kisaamaan. Aion kuitenkin kysyä rataan tutustumisessa häneltä, että mitä renkaan hajoittamisesta seuraa, josko vaikka tälläkertaa päättäisi asian etukäteen ettei tarvi sitten jonkun vuorolla asiaa arpoa ja keksiä päästä tuomioita.
Toivon todella, ettei tämmöisiä virheitä satu kenellekkään tuomarille jossain arvokisoissa tai rotumestiksissä ynnä muissa vastaavissa!!

tiistai 5. helmikuuta 2013

Haasteeseen vastaus

Haasteen säännöt:
Kerro 11 asiaa itsestäsi - vastaa haastajan 11 kysymykseen - keksi 11 uutta kysymystä - haasta 11 bloggaajaa - kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät

Otinpas haasteen vastaan nyt kun mut on jo 2 eri ihmistä kerta haastanut.;) Sori Hanna kun en sun haasteeseen vastannutkaan, kun aika oli silloin niin kortilla! :(
Nojoo faktoja musta itestäni siis, vaikka yleensä vaan koirista kirjoittelenkin.

1.Rakastan pukeutua kollareihin ja poikakaverin huppariin ja lähtisin ne päällä kouluunkin jos vaan olis pokkaa.

2. Tykkään bilettää, mut yleensä valitsen silti koti-illan kepon ja koirien, tai jonkun ystävän kans. Poden niin kaameeta krapulaa yleensä aina, että siks jätän piletykset vähemmälle.;)

3. En oo oikeesti niin huoleton ihminen aina vaikka saatan niin antaa ymmärtää. Mua stressaa välillä aivan pienetkin asiat, kuten kämpän sotku tai koirien harjaus.

4. Oon tosi kranttu kouluruuan suhteen: En tykkää oikeen mistään siellä tarjolla olevasta.

5.Oon oikeesti tosi herkkä ihminen, vaikka moni mua jotenkin koviksena vissiin pitääkin?! Joskus otan itteeni asioista, mistä itekin oon saattanut heittää läppää. :D

6. Oon ihan ylihuolehtivainen mun koirien suhteen. Pelkään jokapäivä kuollakseni että niille sattuu jotain ja välillä saan kuulla mun huolehtimisen menevän jo vähän ylikin. Hevosen menetys oli niin kova pala, että en kestäis jos mun karvateille sattuis jotain.

7.Oon ihan hirveä mammantyttö; soittelen äitille vähintään 4krt viikossa vaikkei mulla olis mitään asiaakaan.:D

8.Rakasten roskaruokaa,karkkia,sipsejä,jäätelöä jne. Jos vaan voisin niin eläisin niillä!!

9. Stressaan painoa ja ulkonäköä paljon ja aina kun nään jonkun ihmisen ketä en oo pitkään aikaan nähnyt, pelkään että hän ekana aattelee mun lihoneen ihan törkeesti. Melkosta palloilua siis mielitekojen ja terveellisen syömisen ja liikunnan kanssa. :D

10. Mulla on 4 vuotta vanhempi sisko ja 7 vuotta vanhempi veli. Hassua, mutta kumpikaan ei tykkää eläimistä. :D

11. Viimeseen en keksinyt ite enää mitään joten käskin Tommin sanoa jonkun faktan musta: "Oot tosi eläiväinen ja suorastaan energiaa pursuava. Oikeastaan et haluis koskaan olla kokonaista päivää tekemättä yhtään mitään". =D

Minulta haluttiin kysyä seuraavaa:

1. Suosikkivuodenaikasi? Miksi?
Talvi varmaankin, koska koirien kanssa on silloin kaikista mukavinta lenkkeillä ja tykkään lumesta.
2. Rasittavin arjen askare tai kotityö?
TISKAUS!! Siksi kepo hoitaa sen yleensä. :P
3. Onko sinulla ja koirallasi joitakin toistuvia tapoja, "yhteisiä juttuja", rutiineja tai keskinäisiä hellyydenosoituksia? Millaisia?
Lumi tulee joka aamu ja ilta sänkyyn mun ja kepon väliin hellittäväksi ja pusuttelemaan meitä. Leevin kanssa vietetään iltasin laatuaikaa sohvalla löhöillen; se kun nykyään tykkää niin kovasti rapsuttelusta eikä enää könötä vaan sängyn alla murjottamassa;).
4. Liitä tähän joku kuva, johon liittyy jokin rakas muisto ja kerro mistä on kyse.
Mun oli pakko liittää kaks kuvaa. 
Tässä elämäni hevonen
Lihors "Lihis"
Saku ja minä vuonna 1995 <3
















Lihis oli maailman hienointa mitä mulla on koskaan ollut. Sen menetys oli jotain niin sanoinkuvailemattoman kamalaa, että en tiedä oonko päässyt siitä yli varsinaisesti vieläkään. Lihis jouduttiin siis lopettamaan 2008 jalan murtuman takia.
 

Saku oli meidän perheen yhteinen koira. Iskän metsästyskaveri, mun agility ja toko kaveri ja muun perheen seuralainen. Saku jouduttiin lopettamaan 2009 melken 15vuoden iässä.

 5. Millä lailla hemmottelet itseäsi?
Yleensä ostan jonkun uuden vaatteen tai sit syön jotain hyvyyksiä.
6. Suuruudenhulluin koirahaaveesi (joku harrastuksellinen tavoite, toisen/kolmannen koiran ottaminen, toiseen rotuun vaihtaminen... taivas rajana tähän vastauksia keksiessä)?
Mun haave on saada molemmista kessukoista agilityvalioita. Myös Tk1 koularin haluan Leeville ja Lumista tietty muotovalion ja mielellään kansainvälisen valionkin. :) Haluisin myös joskus osallistua agilityn sm-kisoihin!
7. Millaiset asiat saavat sinut kiehumaan raivosta?
Ihmiset, jotka ei saa sanottua mitä haluaa!!!
8. Linkitä tähän vaikka Youtubesta jokin sellainen musiikkikappale tai vaikka video, joka saa sinut miltei taatusti hyvälle tuulelle.
 LINKKI Nyt mua naurattaa kovastikkin. Jostain syystä tuolloin ei naurattanut. ;)
9. Jos pitäisi heittäytyä luovaksi ja tehdä jokin hengentuote, laulaisitko/soittaisitko, piirtäisitkö/maaalaisitko vai kirjoittaisitko? Vai jotain muuta? Miksi?
Laulaisin. Tykkään laulaa vaikkei mulla nyt mikään erityisen upee ääni olekkaan. :D
10. Mitä vielä haluaisi harrastaa/kokeilla koirasi kanssa?
Lumin kanssa tokoa! En vaan saa itestäni irti tällähetkellä intoa alottaa sen kans, kun on niin hömelö ja yrittää tuhatta asiaa saadakseen sen yhen ainoan namin. :D
11. Onko koirallasi tai sinulla itselläsi joku julkisuuden tai historian henkilö, jonka kanssa yhdennäköisyys on jo aika hämmentävää? (kysymyksen innoitti Lunan legendaarinen Lauri Tähkä-poseeraus :D).
Ei ole. :D

Valitettavasti nyt on jo oikeestaan kaikki bloggaajat haastettu, joten en ainakaan nyt laita tätä eteenpäin.